Suomen pienin kauppa museo

Mitä tapahtuu kun kaksi vintagen rakastajaa vanhojen tavaroiden keräilijää ostaa paikan jossa on vanha kauppa. No tietysti ne perustaa sinne Suomen pienimmän kauppa museon..kiertää siellä ja täällä ja etsii vanhoja kauppaan kuuluvia tavaroita. Luo siihen ympärille upean puutarhan ja saa vieraat tuntemaan itsensä erityisiksi. Tervetulleiksi. Se että johonkin tilaan astuessa liikutus saa sinut nielemään kyyneliä kertoo siitä että joku on onnistunut. Tehnyt asioita suoraan sydämestä suurella rakkaudella. Parasta tässä on vielä se että tämä hurmaava paikka on ihan meidän naapurissa, Loviisan Skinnarbyssä. Mielikuvitus lähti niiiiin lentoon, millaisia vintagekuvia täällä voisikaan kuvata!!

Miten upeaa että maailmassa on tälläisiä ihmisiä, kiitos elämyksestä! https://www.facebook.com/suomenpieninkauppamuseo/

Mielelle kahvia

En tiedä mitä te muut puuhaatte lomalla...aikamoni tuntuu matkustavan jonnekkin kauas, pakoon kaikkea mikä kuormittaa. Minä lopetin matkustamisen jo aikaa sitten huomatessani ettei mikään etäisyys vie minua lomalle omasta itsestäni. Että juokseva mieleni ei jätä minua rauhaan vaikka matkustaisin Balille..niinpä ajattelin sitten lomalla tuoda Balin tänne villa Unelmaan. Tai minne nyt sitten matkustaakaan näissä väreissä. Olen tuunannut nyt tätä aamusta iltaan, loikkinut pitkin varastoja etsimässä outoa roinaa. Niin ja tehnyt uskomattomia löytöjä torista. Ja maalannut Nordic chicin kalkkimaaleilla, sävyillä mumś lipsik, olive ja forrest. Maalannut sohvakankaita kalustemaalilla koska siitä tulee hauska kiiltävä pinta..tuunannut ruman pöydän serveteillä...12 vuotiaan innokkaan (huh) avustajan kommentti jäi mieleen, en oo koskaan ennen repinyt servettejä irti välipapereista ja katsonut miten hullu nainen liimaa niitä kiinni huonekaluun, niin ja lampun varjostimeen ja säilyketökkeihin ja vähän kaikkeen...

Tervetuloa kurkkimaan vielä keskeneräiseen Mielen kahvilaan. Sinne missä oudoimmat löydot vaan näyttävät taivaallisen upeilta! Täällä tullaan musisoimaan ja vetämään kesätapahtumia a'la villa Unelma. Kaikkea löytyy: Mielen pyörästä huolipuhelimeen..joka muuten päivystää 24 tuntia vuorokaudessa..ja hei voit olla ihan varma että kukaan ei vastaa. Yksin oot oman päänsisäisen jauhajan kanssa. Visuaalisesti tämä paikka on suunniteltu heijastamaan sitä millä väreillä maalaat ajatustesi huoneet. Millä kulkee sinun mielesi polkupyörä. Kuka ohjaa sitä?

Voin kertoa että minun vuorelle, mielenhallinnan vuorelle kiipeäminen on vasta alussa. Tänä kesänä jumalainen zen-opettajani on riivannut minut hengiltä jatkuvalla puheella ja liikehdinnällä näkökentässäni...haa, minä vedin nyt pidemmän korren kun älysin että aina voi ottaa käyttöön menetelmän sulje korvasi nappikuulokkeilla laita musiikki niin kovalle että näet enää sen älyttömän jatkuvan heilumisen..johon vielä on kehitteillä jokin apukeino..silmälaput kenties..mutta miten sitä sitten näkee maalata?

Mietitkö koskaan...

alkuperäistä maalipintaa ja sävyjä...

Mihin elämä kuluu. Mihin kaikkeen sitä tuhlaakaan aikaa. Miten monia turhia ajatuksia ja huolia virtakaan lävitsemme, jatkuvalla syötöllä. Miten paljon jaksammekaan murehtia muiden tekemisiä, tekemättä jättämisiä. Sitä miten täällä kuuluisi elää. Minä aiheutan niin monelle harmaita hiuksia jatkuvalla maalaamisella (paitsi maalikauppialle) niin että pohdin usein sitä mitä tapahtuisi jos lakkaisin maalaamasta. Miten paljon jäisikään tyhjää tilaa murehtia jotain muuta. Kuten miksi Maria ei enää maalaa...sitäpaitsi ei se ole minun syyni jos yhtäkkiä älyän maalattuani vuosikymmeniä vaikka millä että on vain yksi maali vanhaan taloon. Yksi ylitse muiden. Se on nimittäin perinteinen pellavaöljymaali. Se joka tuoksuu ihanasti ja kuivuu nykyihmisen mittapuun mukaan ikuisuuden. Ja sitä ei ole valmistanut yksikään Suomalainen maalinvalmistaja, ei loikkasin naapurimaahan Ruotsiin. Maalimerkki on: Ottossons linoljefärg. Ja minä sekoan kaiken sen kanssa mitä tämä maali tekee. Samalla maalilla voi sitten vedellä sekä sisällä että ulkona. Ja se pinta, mikään ei kyllä vedä vertoja sen peittävyydelle eikä näille vanhan ajan pigmenteille. Valtava työ tuo talon maalaus, etenkin jos taloa skrapaa ja maalaa pääasiassa yksi pieni nainen joka voi kohta alkaa järjestää leirejä korkeanpaikan kammoisille. Minä jota huimaa jo keittiötikkailla roikuin n. viidessä metrissä telineillä turvavaljaissa tikapuissa eikä enää pelottanutkaan...olin jo melkein katollakin poistamassa sammalta pihaharjan kanssa. Silloin ne huolestui kolinasta mies ja poika ja tulivat katsomaan että nytkö se putosi..

Ehei minä voitin ihan valtavan pelon. Sen etten olisi turvassa. Kumpa sen muistaisi näissä elämän haasteissakin saman turvan. Älä pelkää sinä et pääse putomaan, rakastettu on oikea nimesi ja tulee nimenäsi olemaan. Minä olen turvassa sillä se mitä ei ole tarkoitettu maalattattavaksi jääköön maalaamatta. Ps. ihan en ylettänyt vielä räystäslautoihin...hhhmmm. jos sitten roikkuis köydessä katolta ni yleittyisköhän sitä?