Mitä on vapaus

Terkkuja Villa Unelman jouluisesta tunnelmasta. Koko päivän minä tuunasin tupaa jouluiseksi kuuntelin henkeäsalpaavan kaunista musiikkia ja ajattelin pääni tylsäksi. Mietin vapautta, itsenäisyyttä, ihmisyyttä, valokuvausta, musiikkia, rakkautta, työtä, elämää, itseäni, muita, lapsia, eläimiä, henkisyyttä, intiaaneja, yhteiskuntaa, metsää, kesää, talvea, vanhoja tavaroita, uskomuksia...

Ajateltuani pääni puhki tulin siihen tulokseen että tekisin mitä vain että voisin lakata ajattelemasta edes hetkeksi. Liika analysointi tuhoaa alleen tekemisen ilon ja luovuuden. Löytämisen riemun. Että jos tiedät jonkun hyvän klinikan jossa vielä tehdään lobotomiaa olen kiitollinen vinkistä.

Jatkuva ajattelu vei minut lopulta kuitenkin sinne missä kohtaan itseäni suuremmat oivallukset,
syvään ymmärrykseen siitä miksi minä olen valokuvaaja. En pelkästään ammatiltani vaan sielultani ja sydämeltäni. Minä rakastan valoa ja kauneutta. Minulle elämä ja valokuvaus on jatkuvaa tutkimista. Mistä löydän valon joka tukee sitä miten minä näen ja koen asiat. Miten osaisin katsoa kaikkea mitä näen oikeasta kuvakulmasta valottaa sen ja nähdä kauneutta sielläkin missä on hämärää. Nähdä valoa sielläkin missä varjot kätkevät kauneuden. On suuri palkinto katsella valokuvia joihin sai talletettua sen mitä etsi. Vielä suuremmalta tuntuu sydämessä kun lapsi joka on nähnyt ympärillään ja sisällään pelkkää pimeää tulee tupaan ja kokee sydämessään iloa siitä kauneudesta jota koko päivän rakensin. Tai se että pitkän prosessin tuloksena rakastaa itseään ja kaikkia muita entistä enemmän. Todelliset saavutukset ihmisenä käydään sillä kentällä minkä annat sisälläsi kasvaa. Valitsetko valon vai varjot. Kaikella on lupa olla olemassa mutta meillä on aina mahdollisuus valita se miten reagoimme asioihin jotka haastavat meitä kasvamaan syvästi.

Minun suurin toiveeni on olla vanha viisas isoäiti joka elää niin kuin opettaa.
Itsenäinen vapaa nainen joka elää kuin intiaani. Vähän on vielä matkaa siihen mutta jokainen uusi aamu on mahdollisuus kasvaa kohti unelmaansa.

"Ole varovainen kun puhut. Sanoillasi luot maailman ympärillesi." - Navajoheimon sananparsi

"Miksi otat väkivalloin sen minkä voit saada rakastamalla?" - Powhatan

Kanna minut yli surun

Kanna minut yli surun.
Kanna minua silloin kun en itse jaksa enää kävellä. Silloin kun sisimpäni kipu minut lamauttaa. Silloin kun äänetön huuto ei pääse ulos. Ota minusta kiinni silloin kun putoan polvilleni kaiken sen edessä jota olen pelännyt eniten. Auta minua kasaamaan uudelleen ne palaset joita jokainen menetys minussa hajottaa. Rohkaise minua näkemään elämän syvin merkitys. Se miten pientä ja merkityksetöntä kaikki on sen rinnalla kun katsoo silmiin pelottavaa vierasta. Kuolemaa.

Kuoleman edessä olen täysin alasti, vailla suojaa samalla ymmärtäen sen etten minä johda tätä kaikkea vaikka niin haluaisin. Että elämän käsikirjoitus tuntuu usein armottomalta mutta sisältää aina suuren suunnitelman. Armon. Siunauksen. Olisin tehnyt mitä vain jotta olisin saanut pitää sinua sylissäni. Pieni tyttö, minun lapsenlapseni. Mutta se ei ollut tämän käsikirjoituksen tarkoitus. Taivaalle tarvittiin kirkas tähti. Aion silti pitää sinua sylissäni siunata matkalle. Suukottaa pientä päätäsi ja kiittää. Kiitos sinusta pieni valolapsi. Sinä herätit meidät uuteen aikaan. Siihen ettei millään muulla ole merkitystä kuin sillä että saa rakastaa. Pitää sylissään toinen toisiaan. Kaikki muu on vain avaruuspölyä.

Pientä pintaremonttia...

Koko kesän ja alkaneen syksyn olen touhunnut, siivonnut, rempannut. Uudistanut koko kodin. Miksi ihmeessä? Miten sä koko ajan jaksat muuttaa asioita. Hämmästelee joku. Minulle kyse on jostain paljon syvemmästä. Energiasta ja tasapainosta. Kodin täytyy värähdellä samalla tasolla kuin sen asukkaatkin. Koti on paljon syvempi juttu kuin ymmärrämme. Miten siunattuja olemmekaan kun meillä on koti jossa voimme latautua. Maailma on kuljettanut minua kuvaamassa monenlaisia koteja ympäri Suomea. On ollut kartanoa ja pikkuista kerrostalo kotia ja vähän kaikkea siltä väliltä. Näitä kaikkia keskenään niin erilaisia koteja yhdistää jokin. Nimittäin rakkaus. Joku on laittanut kodin itselleen, pyhän paikan. Siksi en osaa eritellä millainen on ihana koti. Kaikki ovat, omalla ainutlaatuisella tyylillään.

Minä vetäisin rakkaani avustuksella vähän kaakeleita seinään. Keittiöön ja vessaan. Miten minua naurattaakaan joka kerta kun näen ne vessan kaakelit jotka ovat ihan kallellaan, vähän joka suuntaan. Ei kai Pepin kodissa mikään ole niinkuin pitäisi. Leikitään eikä oteta elämää niin vakavasti. Rakastetaan ja nauretaan ja katsotaan syvälle silmiin toisiamme.

Oodi luovuudelle

Koskettavimmat kuvat syntyvät syvästä sisäisestä johdatuksesta, tunteesta joka vain on synnytettävä kuvaksi. En sin se on kutkutteleva pieni vihje sisällä. Jotain jota pitää ymmärtää. Sisäisen viisaan opastuksella pystyy kuvan kautta katsomaan elämän peiliä. Sitä perspektiiviä jolla katsoo maailmaa. Mitä tapahtuu jos hivenen muutankin kuvakulmaa. Säädän valoa, värejä. Valotusaikaa. Koko kuva muuttuu kun jonkin säätö muuttuu. Siinä sitä pieni ihminen hämmästelee kuvan edessä jota katsoo. Olinko minä sittenkään se joksi itseäni luulin, katsonko minä sittenkään maailmaa niin kuin olen kuvitellut. Me ihmiset juoksemme kilpaa itsemme kanssa. Kuuroina, sokeina sille viisaudelle joka sydämessä asuu. Kun pysähtyy ja ottaa kiinni omasta itsestään voi hämmästyä. Kaikki elämän kokemukset muuttuvatkin siunauksiksi. Osaksi suurta kuvaa jossa vain jokainen pieni pala loksahtaa kohdilleen. Kaikki täsmää, valo, aika kuvakulma. Ei ole syyllisiä ei syyttömiä kärsimystä on vain kuva joka heijastaa palasia omasta itsestämme.

Sateella minä kannan pellolle kuvausrekvisiittaa ja ymmärrän katsoessani tästä perspektiivistä maailmaa. Katson peltoa jonka sadon söivät tuholaiset. Kaikki meni, ei auttanut myrkyt ei, ihminen koittaa väkisin sovittaa itseään luontoon omistaa tuhota, hallita. Luonto heijastaa aina takaisin jotain syvää jota tulisi ymmärtää. Rakkaudettomuus on se joka syö kaiken elävän, luonnon ja ihmiset. Ilman rakkautta ei yksikään kasva tai elä.
Vain rakkaus on se joka muuttaa koko ihmisyyden, ympärillä olevan maailman.

Unelmat ovat tahtotila

Päivä kuvina a'la villa Unelma. Unelmat ovat olleet koko elämäni se alkuvoima joka pitää minut elossa. Unelmat ovat olleet se tahtotila joiden avulla menen vaikka läpi harmaan kiven. Sinne missä se mitä sydän halajaa muuttuu mielikuvasta todeksi. Se että näkee lopputuloksen kun edessä on purkutyömaa ja kasa lahonnutta lautaa vaatii syvää uskoa. Lujaa tekemistä. Jos jotain olen elämässä oppinut on se se etten voi sanoa etten osaa tai jaksa. On opeteltava kaikki se mitä tarvitaan ja jaksettava painaa alusta loppuun. Koska jos en minä tee ei tee kukaan muukaan. Ei ilmesty salaperäistä muukalaista joka toteuttaisi minun visioni ja unelmani. Ei, itse se on otettava vasara sirohkoon käteen ja rakennettava. Tähän ihanaa taloon valmistuu villa Unelman studiotilat joissa toivottavasti toteutetaan monenlaisia unelmia, suuria ja pieniä. Tähän päivään mahtui monenlaista.

Illan päätteksi kun ei enää vasara pysynyt kädessä päätin mennä siivoamaan kanalaa. Häädin koko lauman pihalle ikkunasta...mikä aiheutti siivekkäissä suurta järkytystä. Yksi nuorista kanoista lensi suoraan puuhun jossa roikkui kynsillään kiinni tovin kauhuissaan. Muut seikkailivat siellä täällä, yksi rohkea soturi päätti lähteä seikkailemaan kesäkeittiölle. Jossa sitten päätti tehdä äkkirynnäkön astiahyllyyn,,,selvisimme onneksi vain yhdellä rikkinäisellä lautasella. Sitten kasvatti isä joka muuten kasvatti tämän kanan studiossaan pelasti lapsensa takaisin kanalan turvaan.

ps. raskas työ vaatii raskaat herkut..tein maailman parasta omenakakkua josta ei kuvatodisteita mutta mikä taika onkaan siinä että kesken pölyisen raadannan juo päiväkahvit omenapuun alla. Unelmat ovat tehty toteuttaviksi!