Kanna minut yli surun

Kanna minut yli surun.
Kanna minua silloin kun en itse jaksa enää kävellä. Silloin kun sisimpäni kipu minut lamauttaa. Silloin kun äänetön huuto ei pääse ulos. Ota minusta kiinni silloin kun putoan polvilleni kaiken sen edessä jota olen pelännyt eniten. Auta minua kasaamaan uudelleen ne palaset joita jokainen menetys minussa hajottaa. Rohkaise minua näkemään elämän syvin merkitys. Se miten pientä ja merkityksetöntä kaikki on sen rinnalla kun katsoo silmiin pelottavaa vierasta. Kuolemaa.

Kuoleman edessä olen täysin alasti, vailla suojaa samalla ymmärtäen sen etten minä johda tätä kaikkea vaikka niin haluaisin. Että elämän käsikirjoitus tuntuu usein armottomalta mutta sisältää aina suuren suunnitelman. Armon. Siunauksen. Olisin tehnyt mitä vain jotta olisin saanut pitää sinua sylissäni. Pieni tyttö, minun lapsenlapseni. Mutta se ei ollut tämän käsikirjoituksen tarkoitus. Taivaalle tarvittiin kirkas tähti. Aion silti pitää sinua sylissäni siunata matkalle. Suukottaa pientä päätäsi ja kiittää. Kiitos sinusta pieni valolapsi. Sinä herätit meidät uuteen aikaan. Siihen ettei millään muulla ole merkitystä kuin sillä että saa rakastaa. Pitää sylissään toinen toisiaan. Kaikki muu on vain avaruuspölyä.

Pientä pintaremonttia...

Koko kesän ja alkaneen syksyn olen touhunnut, siivonnut, rempannut. Uudistanut koko kodin. Miksi ihmeessä? Miten sä koko ajan jaksat muuttaa asioita. Hämmästelee joku. Minulle kyse on jostain paljon syvemmästä. Energiasta ja tasapainosta. Kodin täytyy värähdellä samalla tasolla kuin sen asukkaatkin. Koti on paljon syvempi juttu kuin ymmärrämme. Miten siunattuja olemmekaan kun meillä on koti jossa voimme latautua. Maailma on kuljettanut minua kuvaamassa monenlaisia koteja ympäri Suomea. On ollut kartanoa ja pikkuista kerrostalo kotia ja vähän kaikkea siltä väliltä. Näitä kaikkia keskenään niin erilaisia koteja yhdistää jokin. Nimittäin rakkaus. Joku on laittanut kodin itselleen, pyhän paikan. Siksi en osaa eritellä millainen on ihana koti. Kaikki ovat, omalla ainutlaatuisella tyylillään.

Minä vetäisin rakkaani avustuksella vähän kaakeleita seinään. Keittiöön ja vessaan. Miten minua naurattaakaan joka kerta kun näen ne vessan kaakelit jotka ovat ihan kallellaan, vähän joka suuntaan. Ei kai Pepin kodissa mikään ole niinkuin pitäisi. Leikitään eikä oteta elämää niin vakavasti. Rakastetaan ja nauretaan ja katsotaan syvälle silmiin toisiamme.