Ihmeellisiä kohtaamisia

Tulin just muutaman päivän työmatkalta Vaasasta. Sisustuslehtikuvausta ja muuta jännittävää seikkailua. Tuntuu että mitä enemmän pääsee kuvaamaan lifestyle henkisiä juttuja tajuaa miten huikeaa työtä se on. Miten jännittävää on astua jonkun vieraan ihmisen pyhään paikkaan, kotiin. Nähdä miten eritavalla ihmiset asuvat, millaisia tarinoita noiden kotien sisäpuolelle kätkeytyykään..

En ehkä profiloisi itseäni tyypilliseksi sisustuskuvaajaksi, en ole kiinnostunut maailmasta jossa rahalla voi ostaa mitä vain. Minua kiehtoo kerrokset, persoonat. Oikeat tarinat ihmisten elämästä.
Voin kuvitella että yhtä jännittävää kuin minulle on näiden kotien ihmisten kohdalla se että joku astelee kotiin ja kuvaa sen. Kyselee toimittajan kanssa hyvin henkilökohtaisia juttuja. Kuten, mitä tekisit jos uskaltaisit tehdä mitä vain. Toteuttaa suurimmat unelmasi. Tai se että kuvaaja on punatukkainen boheemi nainen joka ajaa ikivanhalla romuautolla. Tai se ettei hänellä olekaan mieletöntä kuvausarsenaalia,,oikeastaan vain jalusta ja kamera. Tällä reissulla kohtasin itselleni hyvin tyypilliseen tapaan hyvin kummallisia ja jännittäviä juttuja. Ajattelin tehdä pienen matka kertomuksen kaikkien riemuksi:

Ajoin Vaasaan kiertäen kaikki kirpputorit ja oudot paikat. Ostin matkalle mukaan akkukäynnistimen koska autossa on jokin vika ja vaikka kuin vasaralla hakkaa laturia saattaa se lopettaa kokonaan lataamisen. Kuinka ollakkaan auto toimi moitteettomasti koko matkan. Saavuin myöhään illalla perille majoituspaikkaan jonka olin varannut Airnb:n kautta. Älysin että että kannattaa katsoa etukäteen majoituksen sijainti koska majapaikka oli niin keskustassa kun voi ja kadut täynnä haalarikansaa satojen merkkien ja juomalaulujen kera..huomasin ettei ole kuin maksullisia parkkipaikkoja joiden maksu lähtee juoksemaan vasta aamulla...en jäänyt selvittämään voiko jo illalla maksaa valmiiksi ja piilotin auton läheisen kerrostalon pihaan...huh
Raahasin kaikki kamppeeni viidenteen kerrokseen jossa huomasin että osa eväistä puuttui. Päätin lähteä etsimään niitä autosta. Ajoin hissillä alas jolloin muistin että autonavaimet ovat viidennessä kerroksessa. Riemuissani ajoin takaisin ylös ja hain avaimet ja hiivin takaisin autolle. Huhu löysin eväät auton lattialta ja juoksin takaisin halki öisen kaupungin.

Palattuani huomasin lukitun oven asunnossa...mielikuvitukseni alkoi synnyttämään jännittävää tarinaa siitä miten murhaaja piileskelee komerossa ja hiipii esiin vieraan nukkuessa...

Hiivin sänkyyn tyytyväisenä loistavasta mielikuvituksestani jolloin havaitsin: Lakanat on pesty voimakkaan hajuisella pesuaineella ja huulia alkoi pistellä ja naamaa kuumottaa kuten kemikaaliallergiselle tuppaa käymään.

Naureskelin sitä miten hassua on koittaa sopeutua ympäristöön jonne ei oikeastaan kuulu mutta minne on hauska solahtaa käymään, leikkimään kokemaan.
Kohtasin matkalla huikeita juttuja, upeita ihmisiä, eläimiä. Koiran joka pelkäsi minua niin että koko kuvauskeikan vahti jokaista liikettäni, haukkui ja murisi. Omistaja hämmästeli koiran käytöstä: Ei se koskaan ole kenellekkään tuollainen. Toisaalta olet ensimmäinen hippi joka koskaan on ollut meillä kotona. Naureskelen tuolle kommentille varmaan koko loppuelämäni. Tänäänkin olen vähän väliä tirskahdellut sille...

ps. sopiakseni nykymaailmaan näyttääkseni että vierivä kivi ei sammaloidu olin pihalla nuorisotyyliin nilkat paljaana! Suosittelen, magee fiilis kun nilkat palelee!

Sisäisen hipin paluu

Olen kuin Liisa ihmemaassa tällä planeetalla jossa pitäisi elää. Paitsi ettei nimeni ole Liisa ja ettei nykymaailma vaikuta kovin ihmeelliseltä. Ainakaan jos sitä katsoo aikuisen realistisin silmin. Mitä kaunista ja hyvää täällä on...jotenkin se sai minustakin otteen. Maailma jonka uustivirta on täynnä tuhoa ja kauhua. Jaan uutisotsikoita ja toivon kaikkien heräävän tähän paskaan maailmaan...kunnes..

Yhtenä aamuna herätessäni tunnen kutkuttavaa iloa sisälläni. Lapsi joka kieltäytyi elämästä tuossa paskassa maailmassa palasi. Entä jos koko maailma on täynnä värähtelevää energiaa ja se mihin keskityt lisääntyy. Kaikki se mitä eniten pelkäät löytää luoksesi. Saat yhä enemmän maistaa juuri sitä mihin uskot. Salaman nopeasti päätin muuttaa jälleen kerran omaa sisäistä maailmaani.

Ajoin maalikauppaan ja ostin lisää värikkäitä maaleja, sulkeuduin maalaamaan ja kuuntelemaan kaunista musikkia. Niin kaunista että hengitystä salpaa. Itkin ja maalasin. Ja muistin sen miltä tuntuu tehdä asioita niin suurella sydämellä ja intohimolla ettei millään muulla ole mitään väliä..

Minä rakastan valokuvausta. Mutten sitä maailmaa jossa kilpaillaan toinen toistaan käsitellyimmillä kuvilla, hienoimmilla laitteilla, titteleillä. Sitä maailmaa minä kammoksun. Minä haluan olla syvä tulkitsija joka nappaa kuvan siinä tunnetilassa mitä jokin asia minussa herättää.
Minä en pidä siitä että koko maailma perustuu rahaan. Siihen miten paljon sitä on ja mitä sillä voi tehdä. Minusta jokaisella ihmisellä tulisi olla samat mahdollisuudet. Kokea, tehdä asioita. Useimmat hienoimmat jutut eivät maksa mitään tai hyvin vähän.
Aloitin uuden hienon blogin, maksullisen sellaisen. Kuvittelin olevani parempi ihminen kun minulla on hieno blogipohja. Jotenkin se että sen kuukausiliikenteen kasvaessa minulta nyhdetään lisää rahaa oli minulle liikaa. Siksi palasin tänne. Bloggeriin joka on ilmainen.
Unelmatehdas on siis haudattu ainakin toistaiseksi.

Villa Unelman pikkuinen makkari joka sijaitsee talon vintillä on hyvin alkuperäisessä asussaan. Olen maalannut vanhojen paperitapettien päälle, ensin viime kesänä harmaalla kalkkimaalilla jota sain ilmaiseksi ison tönikän..kuvasimme lehtijutun siitä miten tehdä viikonlopussa edullinen remppa. Jotenkin se että maali tarttui ja kului ei sitten käytännössä ollut se ratkaisu mitä haettiin- maalasin siis harmaan kalkkimaalin päälle petroolin sävyn Uulan innolla. Ei haittaa vaikka pohja on on epätasainen ja tapettien saumat vähän näkyvät (enemmän kuvissa kuin luonnossa) Lopputulos on mieluinen juuri siksi ettei se ole täydellinen.
Huoneen remontti maksoi reilut 50€ (maali ja musta lampunvarjostin 5€ kirppikseltä) Kaiken muun haalin kasaan ympäri taloa.

Ompelin myös maaiman hipeimmät housut vanhoista verhoista. Yök sanoi 12 vuotias ne nähdessään. Ihan hirveet. Siitä päättelin että nyt meni nappiin. Maailman hipeimmät housut palauttaa minut siihen olemukseen jolla on paljaat jalat ja multaa kynsien alla. Kevät tuo tullessaan ihania juttuja.