Minne katosi se pieni tyttö tai poika, se joka usko satuihin ja tunsi syvää iloa ihan pienistä. Se joka uskalsi talvellakin tunkea kielensä naapurin rautaiseen aidantolppaan vaikka muut sanoivat sen jäätyvän kiinni. Ei se pelännyt mitään, se halusi itse tuntea mikä on totta. Ei se ei aina uskonut ihan helpolla. Kaikki piti kantapään kautta oppia. Kasvaessaan se alkoi opettelemaan olemaan osa jotain suurta. Järjestelmää joka tietää miten täällä kuuluu elää ja olla. Pikkuhiljaa oppien ettei sadut ole totta ollenkaan, on vain harmaa totinen maailma jossa sinut määrittelee ostovoima, se miten kovaa sinä jaksat juosta markkinatalouden rattaissa. Sinut määrittelee joka muu ulko puolellasi joka kertoo millaiseksi sinun pitää tulla jotta sinut hyväksytään. Sinusta pitää kitkeä pois kaikki ne ominaisuudet jotka saavat sinut ajattelemaan, tuntemaan, herkistymään. Se ei ole tärkeää, tärkeää on se miten sinä muokkaannut yhteiskunnan tuottavaksi palaseksi, osaksi kokonaisuutta jota hyvinvointi yhteiskunnaksi kutsutaan. Sulje silmäsi ja korvasi. Hengitä vain pintapuolisesti. Anna jonkun muun ajatella puolestasi. Viisaamman. Tahon joka tietää paremmin. Viisaammat päättävät tehostaa ihan kaiken. Tiivistää. Koska systeemi ja säästöt. Se miltä joku näyttää tilastossa tai paperilla on se joka ratkaisee.
Yhtäkkiä maailma on täynnä homekouluja, homepäiväkoteja, hometyöpaikkoja, homekoteja, homeylivelkaantuneita, super rikkaita tai köyhiä, ilmasto lämpenee, ruoka on myrkkyä, täynnä kemikaaleja kuten kaikki mitä itseesi laitat. Joka toisella on syöpä, syrjäytymistilastot huutavat punaista.
Mihin lokeroon ne voisi tunkea, yhteiskunnan pohjasakan, nämä syrjäytyneet jotka kulkevat umpiunessa. Heräisivät siihen että alkaisivat yhteiskunnan tuottaviksi terveiksi yksilöiksi.
Joku on huolissaan näistä tulevaisuuden lapsista ja nuorista jotka huutavat tuskaansa. Minä olen huolissani niistä aikuisista jotka juoksevat pää punaisena jonkun toisen tuomaa totuutta. Herätkää on näiden lasten ja nuorten viesti yhteiskunnalle. Me etsimme kipeästi tapoja auttaa näitä lapsia ja nuoria. On peiliin katsomisen aika, mikä on se mitä he haluavat sisällämme herättää. Mikä on se mitä meidän pitää älytä.
Aikuiset leikkivät omalla pelikentällään. Minulla on hieno auto ja virka. Olen tärkeä, niin tärkeä että tunnen syvää vihaa kaikkea sitä kohtaan joka saa minut tuntemaan. Kuulun viha ja ääri liikkeisiin. Facebookin keskusteluryhmiin joissa voi purkaa tuntojaan, pilkata, halveksua. Näyttää omaa älykkyyttään. Sekunneissa voi lynkata ja tuomita jonkun josta tietää vain pienen palasen.
Kauhistellen samalla uutista siitä miten joku lapsi kiusasi toista julmasti vuosia. Kauhistellen lasten ja nuorten kielenkäyttöä samalla toinen käsi tietokoneen näppäimistöllä, haukkumassa jotakuta joka mokasi sosiaalisessa mediassa.
Kello tikittää, koneisto jauhaa ihmisiä rattaissaan. Meillä on sisällämme kaikki se mitä tarvitaan pysäyttämään aika joka ei vie mihinkään hyvään. Meillä on sydän jonka avaamalla kaikki muuttuu. Koko maailma. Kun lakkaa tuomitsemasta ei sitä tee muutkaan, kun lakkaa vihaamasta jää jäljelle vain rakkaus. Kun lakkaa tukemasta tahoja jotka myrkyttävät meitä ei niitä enää pian ole. Nuoriso ajaa mopoautoillaan ja halaa toisiaan. Vihdoinkin ne heräsi siihen että niiden pitää vain kuunnella sisintään. Kukaan ei suostu enää mihinkään joka tuhoaa meidät ja tämän maailman.
Ei kommentteja