Ihmeellisiä kohtaamisia

Tulin just muutaman päivän työmatkalta Vaasasta. Sisustuslehtikuvausta ja muuta jännittävää seikkailua. Tuntuu että mitä enemmän pääsee kuvaamaan lifestyle henkisiä juttuja tajuaa miten huikeaa työtä se on. Miten jännittävää on astua jonkun vieraan ihmisen pyhään paikkaan, kotiin. Nähdä miten eritavalla ihmiset asuvat, millaisia tarinoita noiden kotien sisäpuolelle kätkeytyykään..

En ehkä profiloisi itseäni tyypilliseksi sisustuskuvaajaksi, en ole kiinnostunut maailmasta jossa rahalla voi ostaa mitä vain. Minua kiehtoo kerrokset, persoonat. Oikeat tarinat ihmisten elämästä.
Voin kuvitella että yhtä jännittävää kuin minulle on näiden kotien ihmisten kohdalla se että joku astelee kotiin ja kuvaa sen. Kyselee toimittajan kanssa hyvin henkilökohtaisia juttuja. Kuten, mitä tekisit jos uskaltaisit tehdä mitä vain. Toteuttaa suurimmat unelmasi. Tai se että kuvaaja on punatukkainen boheemi nainen joka ajaa ikivanhalla romuautolla. Tai se ettei hänellä olekaan mieletöntä kuvausarsenaalia,,oikeastaan vain jalusta ja kamera. Tällä reissulla kohtasin itselleni hyvin tyypilliseen tapaan hyvin kummallisia ja jännittäviä juttuja. Ajattelin tehdä pienen matka kertomuksen kaikkien riemuksi:

Ajoin Vaasaan kiertäen kaikki kirpputorit ja oudot paikat. Ostin matkalle mukaan akkukäynnistimen koska autossa on jokin vika ja vaikka kuin vasaralla hakkaa laturia saattaa se lopettaa kokonaan lataamisen. Kuinka ollakkaan auto toimi moitteettomasti koko matkan. Saavuin myöhään illalla perille majoituspaikkaan jonka olin varannut Airnb:n kautta. Älysin että että kannattaa katsoa etukäteen majoituksen sijainti koska majapaikka oli niin keskustassa kun voi ja kadut täynnä haalarikansaa satojen merkkien ja juomalaulujen kera..huomasin ettei ole kuin maksullisia parkkipaikkoja joiden maksu lähtee juoksemaan vasta aamulla...en jäänyt selvittämään voiko jo illalla maksaa valmiiksi ja piilotin auton läheisen kerrostalon pihaan...huh
Raahasin kaikki kamppeeni viidenteen kerrokseen jossa huomasin että osa eväistä puuttui. Päätin lähteä etsimään niitä autosta. Ajoin hissillä alas jolloin muistin että autonavaimet ovat viidennessä kerroksessa. Riemuissani ajoin takaisin ylös ja hain avaimet ja hiivin takaisin autolle. Huhu löysin eväät auton lattialta ja juoksin takaisin halki öisen kaupungin.

Palattuani huomasin lukitun oven asunnossa...mielikuvitukseni alkoi synnyttämään jännittävää tarinaa siitä miten murhaaja piileskelee komerossa ja hiipii esiin vieraan nukkuessa...

Hiivin sänkyyn tyytyväisenä loistavasta mielikuvituksestani jolloin havaitsin: Lakanat on pesty voimakkaan hajuisella pesuaineella ja huulia alkoi pistellä ja naamaa kuumottaa kuten kemikaaliallergiselle tuppaa käymään.

Naureskelin sitä miten hassua on koittaa sopeutua ympäristöön jonne ei oikeastaan kuulu mutta minne on hauska solahtaa käymään, leikkimään kokemaan.
Kohtasin matkalla huikeita juttuja, upeita ihmisiä, eläimiä. Koiran joka pelkäsi minua niin että koko kuvauskeikan vahti jokaista liikettäni, haukkui ja murisi. Omistaja hämmästeli koiran käytöstä: Ei se koskaan ole kenellekkään tuollainen. Toisaalta olet ensimmäinen hippi joka koskaan on ollut meillä kotona. Naureskelen tuolle kommentille varmaan koko loppuelämäni. Tänäänkin olen vähän väliä tirskahdellut sille...

ps. sopiakseni nykymaailmaan näyttääkseni että vierivä kivi ei sammaloidu olin pihalla nuorisotyyliin nilkat paljaana! Suosittelen, magee fiilis kun nilkat palelee!