Minä kohtasin tänään rakkauden. En siinä muodossa kuin olisin toivonut, en niin kuin rakkaudesta ajatellaan. Minä kohtasin rakkauden suuren surun muodossa. Maailman vahvimpana äitinä joka kantoi sylissään pientä arkkua jonka päällä oli auringonkukkia. Maailman vahvimpana isänä joka kulki rinnalla. Ympärillä maailman vahvimmat isosiskot jotka tyllihameissaan puhalsivat pienen veljensä haudalla saippuakuplia. Minä tunsin valtavan surun läpi suuren rakkauden. Sen miten elämä ei aina tuo asioita niin kuin toivoisi että joskus elämä tuo käsittämättömiä kokemuksia, niitä joiden edessä voi vain levittää kätensä ja antautua.
Minä kohtasin valon ja rakkauden, sen ettei mikään ole lopulta meidän käsissämme. On vain ymmärrys siitä että suuri rakkaus kannattelee meitä niinäkin hetkinä kun kohtaamme suuren menetyksen.
Minä kohtasin itseni sen miten suuri kunnia on kuvaajana ikuistaa elämän hetkiä. Kaikki puolet.
Illalla kuljin pihalla kameran kanssa ihan hiljaa. Kuvasin. Annoin surun tulla ja koskettaa.
Ei kommentteja