Elämä on hassua. Tai se mihin me olemme sen vieneet. Naapurin tai kaverin elämä näyttäytyy meille muodossa täydellinen instakuva. Idylli jossa rennosti pötkötellään omituisella"patiolla" voisi välittyä näistäkin kuvista. Itseasiassa tässä villassa harvoin lötkötellään. Ainakaan keväällä. Selvittyämme hengissä talven pimeydestä (kyllä otti taas koville) musertava potutus (tuli mieleen myös toinen vastaavanlainen ilmaisu) väistyy käsittämättömän innon tieltä. Ah kevät, se on täällä. Nyt on käytettävä jokainen valoisa ihana lämmin tunti vuorokaudesta siihen että saa kaiken tehtyä mitä haluaa ja pitää. Vanhassa ikivanhassa yli sata vuotiaassa villassa nimittäin riittää korjattavaa. Tänne ei pihaan ilmesty miehiä haalareissaan hienoine työkaluineen. Ei täällä on yksi keskikokoinen punapää nainen joka ihan pikkuisella sorkkaraudalla purki koko päivän pinkopahveja mummon mökistä josta kaavailemme majoitustilaa. Miltä kuulostaa. Ihana nostalginen mökki maalaismaisemassa joen ja uskomattoman luonnon läheisyydessä.
Ajattelimme nimittäin ottaa sen vuokrauskäyttöön, tänne olisi huikeeta saada ihmisiä latautumaan ja nauttimaan siitä mistä me saamme nauttia kaiken aikaa. Voin kertoa myös että hiivin aamulla kahdeksan aikaa tuon mökin takana olevalla pellolla kameran kanssa. Kyyneleet silmissä. Valkohäntäpeurat siellä sulostuttivat olemuksellaan. Kovin lähelle en päässyt mutta hetki oli maaginen.
Olimme me tuossa patiollakin touhuamisen lomassa. Ensimmäinen ruoka, ensimmäiset tee & kakkuineen ulkona nautittiin nimittäin tänään. Oli aika rapea fiilis!
Naurattaa että kaiken repimisen ja hikisen työn keskellä sain idean tuosta patiosta. Ei haittaa vaikka maalit repsottaa ja kaikki on vinksin vonksin. Sitähän se elämä on. Yhtä kaaosta siinä samalla kun ottaa niitä täydellisiä instakuvia....
ps. ain niin olihan mulla työmies...11v. joka palkkaneuvottelujen jälkeen suostui hommiin ja siivosi pinkopahveja tuijottaen kelloa, laittoi nimittäin ajastimen päälle että saa oikean tuntimäärän ja palkan. Vähän välilä kuului, kakskyt minuuttia mennyt..kälä kälä kälä...ootsä huomannut että mä oon nykyään aika hiljaa kysyi kaiken puheen pälpätyksen seasta..no en. Mietin mutta hymyilin vain vastaukseksi. Eläköön kevät. Mä oon niin sun..
Ei kommentteja