Illan hämärässä hiivin kameran kanssa pitkin pihaa ja katselen etsimen läpi...viime aikoina en ole tehnyt muuta kuin töitä ja sitten maalannut. Kokeillut sävyjä eksynyt ja löytänyt.
Koko piha on mullin mallin koska maalaus...viimein löytyi oikea väri monen eksymisen jälkeen ja nyt hihkun riemusta. Löysin uuden maalirakkauden Ottosonin perinteisen pellavaöljyn...en ole koskaan maalannut niin hyvällä maalilla. Kun oikeat meille sopivat värit alkoivat hahmoittumaan tuntui että talo alkaa elää ihan uudella tavalla. Pohjaväriksi valikoitui helmen harmaa. Kaveriksi petroolin sinertävä ja sitten huh! Maailman upein tumma punainen. Miten sä jaksat maalata koko ajan kysyy 12v? Siksi että olen tottunut siihen että koko elämä on sitä että halutessaan jotain on tehtävä töitä sen eteen mitä haluaa. Jokainen unelma on mahdollinen on se sitten maalattu talo tai ihan mitä tahansa muuta kunhan ottaa askeleita ja toteuttaa sen mitä haluaa. Kädet ja selkä huutaa hoosiannaa maalatessa mutta se että näkee miten koko talo ryhdistäytyy uuteen upeaan ulkomuotoon on niin palkitsevaa että se addiktoi,,,sen sijaan ettei haluaisi maalata täytyykin estää itseään maalaamasta. Edes yksi pieni kohta enää kuiskaa maali addikti sisälläni ja yhtäkkiä huomaan että olen maalannut monta tuntia.
ps. muutamat kuva villistä puutarhasta ja keskeneräisestä projektista...jaksaa..jaksaa..
Ei kommentteja